Näytetään tekstit, joissa on tunniste kynttilänjalat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kynttilänjalat. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 19. joulukuuta 2012
Etsitty -löydetty -kuplat
Nämäkin artikkelit olivat himotuslistallani pitkään. Ja nimenomaan tähän telineeseen. Lasituikkukuplat, jotka voi ripustaa. Nyt himottaa saada näitä lisää, koska nämä ovat todella kauniita pimeässä tuikun kera. Toki sitten pitäisi olla joku paikka johon niitä lisää ripustella. Tuikkukuplat matkasivat netin kautta noin 9 euron kappalehintaan. Eilen tulikin sopivasti ostosreissulla täydennettyä värillisten tuikkujen varastoa - ja vähän muidenkin kynttilöiden. Lähti ehkä homma lapasesta ja nyt kynttilöitä taitaa olla koko ensi vuoden tarpeisiin.
maanantai 9. heinäkuuta 2012
Going (over)romantic? Romantiikkaa olohuoneessa
Vaikka en olekaan romantiikan suuri fani sisustamisessa, tällainen kesäisen hempeä romanttinen tyyli löytyy nyt olohuoneestani. Suurta osaa näyttelevät äidin puutarhasta pihistetyt pionit. Ehkäpä siis olen, ainakin tovin, ällömakea romantikko.
Sohva pienennettiin oikeaan kokoonsa. Sohvan edestä harmaa rahi löysi luontevasti paikkansa. Toisen rahin laitoin sohvan päätyyn.
Löytöliiterin alesta ostamani valokuvatarjotin sai "kuvikseen" mustavalkoista Paisley-tapettia.

Seinällä Ikean Ribba-kehyksissä itse ottamani kuvat äidin pionipenkistä.
Maljakossa on iso kimppu pioneja. Tuoksuvat muuten aivan mielettömän hyvältä!
Iso kynttelikkö siirtyi olohuoneen toiseen päätyyn. Lipaston päälle askartelin tapettitaulun. Pioneja täälläkin - hennon vaaleanpunaisena. Ehkäpä pitää mennä hakemaan vielä muutama kukka lisää. Ainakin piristävät sateen keskellä.
Ps. Aamusella kävi paikallissanomien toimittaja räpsimässä kuvia. Mielenkiinnolla odotan torstaina ilmestyvää lehtijuttua. Mukavaa viikkoa teille!
keskiviikko 22. helmikuuta 2012
Lahjuksia
Viikonlopun yökyläilijöiltä sain "lahjuksina" orkidean lempparivärissäni sekä mustan kynttilälyhdyn. Kynttilätkin oli valittu sävy sävyyn orkidean kanssa. Kyllä näillä saa taas mukavaa tunnelmaa!
lauantai 18. helmikuuta 2012
Lyhtylöytö - lupaus on rikottu
Lupaus on rikottu! Lupasin itselleni, etten mitään kynttilähärpäkkeitä enää osta, kun niitä nurkat on jo väärällään, mutta näin siinä sitten kävi.
Kodin1:ssä oli kynttilälyhdyt ja kynttilänjalat -70% tarjouksessa plussakortilla. Kun näin tämän jättilyhdyn ja sen vastuttamattoman hinnan n.13 euroa, mopo lähti käsistä.
Kunhan tuo lumitilanne hieman rauhoittuisi ja hellittäisi, lyhty saa toivottaa TERVETULOA ulkosalla. Aura on tainnut unohtaa mun talon ja mun olemassaolon, kun ei ole juuri näkynyt, tanankele.

PS. Olethan muistanut osallistua arvontaan? Tampereen Method Putkisto Studio tarjoaa loistopalkinnon. Klikkaa itsesi mukaan
perjantai 17. helmikuuta 2012
Vieraat, teretulemast! Vierashuoneen parannusta
Vierashuone on edelleen keskeneräinen, mutta yritin nyt saada sen hieman parempaan kuosiin, sillä "Johannan Majatalo" on avoinna ainakin kahtena seuraavana viikonloppuna. Olisihan se kiva, että vieraat vierashuoneessa viihtyisivät. Vierashuoneen sängynpääty sai uuden ilmeen ja lisäksi ostin kunnon lakanat.
.jpg)
Sängynpääty uusiksi: Jokin siinä edellisessä sängynpäädyn päälliskankaassa tökki (varmaankin se, että se ei sopinut tilan tunnelmaan sittenkään), joten halusin kankaan pois näkyvistä. Pari metriä kankasta ja verhoilunitoja & aikaa alle 5 min ja jo vain on ilme uusi.
.jpg)
Lakanoiksi halusin ehdottomasti puuvillasatiinia. Kodin1:ssä oli tarjouksessa mustavalkoinen Afri-pussilakanapakkaus 20,90€ (norm. 34,95€). Tämä käypi! Ja eikun ostoskoriin!
Virsi on edelleen sama vanha: vierashuoneen sisustaminen jatkuu, niinkuin muidenkin huoneiden, kunhan saisi tavarat vanhalta talolta...
lauantai 4. helmikuuta 2012
perjantai 3. helmikuuta 2012
Pukuhuoneessa
Pukuhuoneen tunnelmakuvia: Vasta jouluna "hoksasin" kuinka kaunista on, jos pukuhuoneessa ei olekaan valoja ja valo tuleekin eteisestä oven lasin läpi. Syy hoksaukseen oli, että sisko meni saunaan ensimmäisen ja loi tällaisen valaistuksen. Itse oli tullut aina saunottua niin, että pukuhuoneessa oli valot päällä. Siitä lähtien onkin saunottu pukuhuone pimeänä ja ihasteltu lasin läpi kuultavaa valoa.
Mitäs nimitystä teillä käytetään kylpyhuoneen ja saunan yhteydessä olevasta tilasta? Pukuhuone? Saunan eteinen? Tuota saunan eteistä käytettiin ensimmäisessä talossani, mutta se nimitys oli tainnut jäädä käyttöön isovanhempieni kautta, jotka talossa ennen minua asuivat.

keskiviikko 1. helmikuuta 2012
Holvikaarissa kynttilät
Siivotessa pohdiskelin, että mihin "tunkisin" kirkkaat Kivi-tuikut pois tieltä. Ahaa! Laitoin ne takan ja leivinuunin kyljissä oleviin holvikaariin. Tuotahan tarkoitusta varten nuo koloset on tehty, mutta en vielä ollut itse ehtinyt kokeilemaan. Ehkäpä Kivet jäävätkin nyt holveihin, sillä kynttilänvalo koloissa näytti oikein mukavalta.
tiistai 31. tammikuuta 2012
maanantai 2. tammikuuta 2012
Kynttiläpätkien polttelua
Olen isossa kynttilänjalassa polttanut pöytäkynttilöitä. En ole uskaltanut niitä aivan loppuun asti polttaa, jottei kynttilänjalasta tarvitse pienemmän kupin (kruunukynttilöiden pidikkeet) sisältä kaivaa sulanutta steariinia. Varmasti jokainen meistä on samaa mieltä, että steariinin irrottaminen paikoista, joihin se ei kuulu, ei ole lempparipuuhaa.
Sitten itselleni tuli mieleen eräs lapsuuden joulumuisto. Muistan, kuinka lapsena meillä kotona oli tehty isolle tarjottimelle erilaisista kynttilänpätkistä "asetelma". No siispä etsiskelin sopivan alustan, jolla kynttilöitä polttaa. Pari tilaajalahjana saatua tarpeetonta katelautasta palveli asiassa hyvin. Pöytäkynttiläjämien mukaan laitoin myös muutaman kruunukynttilän pätkän. Oiva tapa saada kynttilät poltettua loppuun hallitulla sotkulla.

sunnuntai 1. tammikuuta 2012
Kynttilätunnelmaa
Uusi iso kynttelikkö on ollut ahkerassa käytössä. Kyllä oli mieluisa ostos. Näin pimeällä, ja uuden vuoden kunniaksi, syttyy useampiakin kynttilöitä.
Vaikka en olekaan mikään Pentik-fani, niin Pentikin kynttiläkelloon ihastuin ensi näkemältä. Jouduin loppujen lopuksi tilaamaan kynttelikön postin kautta myymälästä toiselta puolen Suomea pari vuotta sitten, sillä Tampereen seudun myymälöistä ne olivat ehtineet loppua.
Vasemmanpuoleinen tuikkukello on tämän viikon ostos Löytöliiterin alesta hintaan 1,95€. Nämä on mukava kaivaa esille ensi joulunakin.
Iso lasinen hurrikaani on ostettu 2-3 vuotta sitten Kodin1:stä. Silloin ostosta pohdiskelin pitkään, sillä hinta oli mielestäni aika kova (muistaakseni 50-60€). Olen kuitenkin tyytyväinen hankintaan, sillä se on erikoinen. Pionin varjot heijastuvat pimeällä kauniisti seinälle.
torstai 15. joulukuuta 2011
Jättikynttilänjalka kotiutui
Tilasin jonkimoisen pähkäilyprosessin jälkeen jättikynttilänjalan Saksasta viime viikon lopulla. Paketti lähti kohti Suomea maanantaina ja keskiviikkona kynttilänjalka jo nökötti olohuoneessani. Nopeaa toimintaa sanoisin.
Kynttilänjalka on 180 cm korkea ja siinä on paikat yhdeksälle kynttilälle. Kynttilöinä voi käyttää sekä kruunu- että pöytäkynttilöitä. Toki tuikutkin käy. Hintaa postikulujen kanssa tuli hieman vajaa 200 euroa. Itse laitoin pöytäkynttilät niiden kätevyyden takia. Kruunukynttilöillä kynttilänjalasta saa kyllä uljaamman. Oikeaa paikkaa olohuonessa pitää vielä etsiskellä, mutta hetihän sitä piti saada kynttilät palamaan, kunhan kokoaminen valmistui.
Kokoessani hoksasin, että erilaisella kierretangolla (joka kulkee alimmaisen osan yläpäästä ylimpään kynttilään), kynttilänjalasta voi koota myös noin 5-kynttilän 150cm version.
Kyllä tätä kelpaa ihailla!

keskiviikko 14. joulukuuta 2011
Kynttilälautasia
Pikkuhiljaa kiireisimmät puuhat töissä ja opiskelun parissa ovat rauhoittuneet. Ehtiipä taas paljon paremmin bloggailemaan. Saksasta saapui juurikin toimistooni odotettu paketti. Tässä tapauksessa ei voi sanoa, että KAUAN odotettu, sillä paketin matkasi vain kaksi päivää tänne. Paketin aukaisu on siis ohjelmistossa illalla.
Paketin sisältö on kynttiläaiheinen ja tästä syystä tein itselleni lupauksen, että kynttilätelineet ym. -kipot täytyy jättää kaupan hyllyyn.
Törmäsin kuitenkin tällaisiin ihanuuksiin. Nämä ovat kyllä ihania! Hienoa, ettei tarvitse yksittäisi kynttilänjalkoja - tämä olisi paljon näppärämpää. Mutta yritän pitää kiinni itselleni annetusta lupauksesta. Pystynköhän? Tuo pyöreä lähtisi näistä ensimmäisenä mukaani...
Kynttilälautaset ovat Villa Rosmarin -nimisen kaupan tuotteita. Myymälä heillä on Lempäälän Ideaparkissa, mutta netin kauttakin saa tehdä tilauksia. Kuvat ovat lainattu heidän nettisivuiltaan. Villa Rosmariniin!

perjantai 2. joulukuuta 2011
Kynttiläjalkailua - XL vai XXL
Esittelin aikaisemmin muutaman jättikokoisen kynttilänjalan. Aiheesta voit lukea täältä.
Nyt kipinä kyllä syttyi todenteolla ja haluaisin kynttilänjalan ostaa. Tällä hetkellä olen kahden vaiheilla satsaanko hieman enemmän 180cm korkeaan kynttiläjalkaan vai hieman yli 100€ 150cm korkeaan kapistukseen. Olkoot tämä sitten ainoa joulun sisustusostos, josta toki iloa on muinakin vuodenaikoina. Ja onhan tänään veronpalautusten aika :)
Sitten pitäis vaan osata päättää!

180cm korkea, 9-kynttilälle. Kuva lainattu & ostoksille.
+ suuri koko (ei jää pienennäköiseksi korkeassa olohuoneessa)
+ enemmän valotehoa
- yletynkö sytyttämään ylimmät kynttilät ;)
- mitä enemmän haaroja, sitä "krumeluurimpi" (simppeli parempi)
Tässä vaihtoehdossa korkeutta on 180cm. Tämä olisi kuitenkin vähemmän "krumeluuri" kuin ylläoleva, sillä kynttilähaaroja on vain 7. Kuva lainattu & ostoksille.
150cm korkea, 5-haarainen. Kuva lainattu & ostoksille
+ simppelimpi
- jääkö liian pieneksi muihin mittasuihteisiin nähden
Onko teillä hyviä perusteluita suuntaa tai toiseen? Itsehän olen aina suuruudenhullu =D Mutta siinä tapauksessa, kumpi kahdesta ensimmäisestä vaihtoehdosta on parempi, hmm.
Ps. Ensimmäistä kynttilänjalkaa myyvällä kaupalla on myynnistä paljon erikokoisia kynttilänjalkoja, kannattaa käydä kurkkaamassa, esim. 60cm 19€, 100cm 66€, 120cm 89€.
maanantai 31. lokakuuta 2011
Suuruudenhulluutta kynttilöiden aikaan
Jos suuruudenhulluus näin kynttilöidenpolttamisaikaan iskee, näistä kyntteliköistä saattaa apu hulluuteen löytyä.
5-haarainen, korkeus 144cm, hinta postitettuna Suomeen 144€
Kuva lainattu nettikaupasta, siirry ostoksille
Britit pistävät vielä paremmaksi:
5-haarainen, 180cm korkea, 290€ (ilman postikuluja)
Kuva lainattu nettikaupasta, siirry ostoksille
Myös Skapetzen kaupasta löytyy iso kynttilänjalka, joka on 120cm korkea. Hinta 169€ ilman postikuluja. Skapetzen kauppaan. Tuo ensimmäinen vaihtoehto tosin on houkuttelevampi, onhan se isompi ja edullisempi. Edullisempaa suuruudenhulluttelua voi harrastaa myös huuto.netissä. Aika usein siellä näkee myytävän korkeita, tosin hyvin simppeleitä, kynttelikköjä kympillä tai parilla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
.jpg)

.jpg)
.jpg)

.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)

.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)

.jpg)