Näytetään tekstit, joissa on tunniste eteinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste eteinen. Näytä kaikki tekstit

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Kyllä järjestyy





Viikonloppu! Jotakin pikkupuuhastelua voisi kehitellä, jotta keskeneräiset projektit etenisivät. Yksi tällainen ikuisuusprojekti on ollut eteisen säilytysratkaisut. Aiemmin talvella kyhättiin kasaan tuo laatikosto maalämpöpumpun viereen. Muutama viikko takaperin saatiin peiliovienkin taakse jo jotain runkoraakiletta, josta edetä eteenpäin. Lisäksi peilikaapin ja seinän väliin jäävään aukkoon asennettiin ovi. Tästä pikku rutistus ja sitten olisi tämäkin projekti valmis. Saisikohan sen verran itseänsä niskasta kiinni? Peiliovin taakse pitää vielä asentaa vaatetanko, hyllylevy ja pöytälevy+allas+hana -yhdistelmä sekä käsitellä tuo valkoinen ovi jotenkin kokonaisuuteen paremmin sopivaksi. Ja näin kevään jo koittaessa voisi varmaankin myös lumihiutaletarrat irroittaa ikkunasta :)

torstai 9. elokuuta 2012

Kaapin naamioiminen: iso muutos, pieni raha

Lueskelin Saaran Projekteja ja huomasin, että muutkin harrastavat ns. hämäysremontteja. Yksi hämäys, jonka teimme vanhempieni taloa remontoidessa, oli aulan vaatekaapin naamioiminen. En ole ikinä pitänyt tuosta kaapin väristä ja siispä päässäni alkoi raksuttaa, kuinka komeron hallitsema aulan ilme saataisiin muutettua pikkurahalla. Täten siis uusi komeron runko piti jättää pois laskuista  - saatika sitten uudet liukuovet.

Lähtötilanteessa kaappi oli hieman ulompana kuin tuo vessan seinä. Syykin löytyi: Komero ei ollut kiinni seinässä, koska komeroa asennettaessa lattialistoja ei oltu otettu pois. Siispä listat hus pois ja niin kaappi saatiin seinän kanssa samalle tasolle. Sitten alkoi varsinainen naamiointi.

Komeron runko tapetoitiin samalla tapetilla kuin seinätkin. Kiillon Nowo riitti tässä tapauksessa hyvin kiinnitykseen, joten liimaa ei tarvittu. Lisäksi myös listoituksella kaappi häivytettiin ikäänkuin osaksi seinää. Laitoimme myös muovisen kulmalistan komeron päätylevyn näkyvään päätyyn, jolloin komeroa saimme naamioitua vieläkin enemmän. Muille komeron osille emme tehneet mitään. Komeron valolista on hyvin saman värinen katon kanssa, joten se "uppoaa" näkymään eikä herätä huomioita.



ENNEN (remonttikaaoskuvia)




JÄLKEEN

Lopputulos oli kaikkien asianaosaisten mieleen, eikä lompakkoakaan turhaan rääkätty. Aula näyttää paljon isommalta, eikä minunkaan tarvitse saada ihottumaa komeron rungon väristä.




tiistai 7. elokuuta 2012

Astianpesuainevalaisimet - valaistumisviikot alkavat

Nyt alkoi valaistumisviikot tönölläni! Toisin sanoen, löysin sopivaan hintaan valaisimia kotiin niille paikoille, jotka ovat sopivampia valonlähteistä odotelleet. Jotakin hyötyä siis on siitä, että etsiskelin pikkuveljelleni valaisimia - samalla tiirailin valikoimaa myös omiin tarpeisiini. Ensimmäisenä lähetyksenä saapuivat nämä "pallot" keskikerroksen aulaan. Kuluneella tokaisulla: "Ei mennyt kuin Strömsöössä".

Ensin kiinnikkeitä piti muokata, jotta itse valaisinosat sai kiinnitettyä valaisinrasioihin. Kolmannen valaisimen kohdalla piti sitten todeta, että lasikuvussa on muutama valmistusvirhe: Useita ilmakuplia ja yläaukko virheellisesti niin suuri, etteivät kiinnikkeet yletä pitämään lasipalloa paikoillaan. Reklamaatio lähti tänään eteenpäin, joten täytyypi odotella myyjäliikkeen vastausta.

Tässä kuitenkin nämä uudet keskikerroksen aulan valaisimet - yhtä palloa vaille valmiina. Kyseessä on lasiset 40cm halkaisijaltaan olevat pyöreät "pallot, joiden yläosa on peilitettyä. Nämä astianpesuainevalaisimet eli Fairyt ostin Saksasta netin kautta. Lisätietoja valaisimista löydät tästä linkistä.








perjantai 3. elokuuta 2012

Asuntomessut 2012: Eteisessä tilaa

Miksi eteisistä pitää tehdä pieniä koppeja, joissa ei edes mahdu kääntymään? Voisiko kotiin tullessa tulla mukavampikin tunne kuin tuulikaapissa rämpiminen? Asuntomessujen kohteen 17 (Passiivikivitalo Skaala) kummatkin eteiset olivat tilavia - ei tarvetta ahtaanpaikankammolle. Vaikkakaan kohde ei minua muuten innostanut, annan täydet pisteet huoneenomaisista eteisistä. Säilytystiloja hieman hienosäätämällä ja kokonaisuutta hieman sisustamalla, nämä eteiset pääsevät täyteen loistoonsa!


Etupihan sisäänkäynti



Huomatkaa myös kaunis epäsuora valo.



Takapihan sisäänkäynti. Oven iso lasi sekä ikkuna oven vieressä tuovat luksusta ja ovat samalla kauniita yksityiskohtia.



perjantai 16. maaliskuuta 2012

Eteiseen muistitaulu

Galleriakisko on saatu asennettua myös eteiseen. Tämäkin oli niitä ns. ikuisuusprojekteja, joten ainakin yksi homma to-do -listalta on raksitettu. No okei, noin miljoona vaan sitten jäjellä :)

Halusin muistitaulun kiinnityksen galleriakiskolla, jotta seinä ei olisi täynnä reikiä. Ikean Spontan-magneettitaulu olikin jo valmiina odottamasta ripustusta.

Täytyy vielä hieman tehdä kehitystyötä, jotta tuohon systeemin saisi vielä jonkilaisia koukkuja. Nykyään esimerkiksi avaimet tulee heitettyä ikkunalaudalle, ja sen näköisen se sitten jo onkin.



maanantai 28. marraskuuta 2011

Talon stailaus - eteinen

Eteistä selkeytettiin ja "rauhoiteltiin". Valitettavasti syvennyksestä ei ole "ennen" kuvaa, mutta ihan pikkiriikkisen tuosta allaolevasta kuvasta näkee mm. huonekaluja.


 Ennen muuttoa


Stailauksen jälkeen
- syvennyksestä poistettiin lasipöytä, lipasto sekä värikäs taulu
- tilalle ostettiin Bestå-penkki
- valaisimeksi lisättiin spottivalaisin
- lisäksi Bestån viereen tuotiin peili

tiistai 5. heinäkuuta 2011

Viikonlopun aikaansaannoksia osa 1

Tässä lyhyttä raportointia kahdessa erässä viikonlopun aikaansaannoksista. Tällä hetkellä viimeisiä viedään ja muutama listan pätkä enää puuttuu ennen loppusiivousta. Lähdenkin taas kohta raksalle puuhailemaan.


Alakerran takkaan pitää vielä maalata "nyt valkoinen" alimmainen osa lasyyrilla. (hieman tumma kuva, kun ei vielä ole valaisimia katossa). Lisäksi harmaa osa pitää maalata vielä harmaalla uudestaan, sillä maalari oli vahingossa maalannut lasyyrin harmaankin maalin päälle.


Keskikerroksen takkoihin vielä lasyyri valkoisen päälle. Olen tyytyväinen, että päädyin harmaaseen väriin. Kyllä se valkoinen alaosa olisi ollut liian pliisu.


Verhokiskojakin asenneltiin useampaan huoneeseen. Osa kiskoista on valkoista kaksikiskoista versiota ja osa alumiinin väristä yksikiskoista. Kummassakaan kiskossa ei ole ns. etu/peitelevyä, vaan näkymänä on pelkästään ohut kiskon profiili. Muuten kiskot asennettiin kattoon, paitsi olohuoneessa kiinnitys tehtiin seinäkannattimilla.


Eteisen säilytyspenkki koottu ja kasattu. Toki joku neropatti meni seisomaan laatikoston päälle ja nyt sitten tarvitaan hieman korjausta kehiin. Penkin päältä puuttuu vielä "pöytälevy", sen kanssa penkki olisikin kestänyt seisomista.

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Alakerran värimaailma Harlequinin Vortex "Duck Egg" -tapetista ja eteisen edistymistä

Etsin kauan sopivaa tapettia alakerran eteiseen ja tapetti olikin viimeinen tapetti, joka tuli ostettua. Koska päälinjaltaan talon tapetit ovat hopea/harmaa/valkoinen - akselilla, halusin eteiseen värikkään tapetin. Aluksi etsin turkoosin tai petroolin väristä tapettia, mutta sitten törmäsin netissä tähän Harlequinin uutuus (käsittääkseni) tapettiin Momentum-sarjasta: Vortex 110079, värinä Duck Egg. Se täytti monet kriteerini: hopeaa, iso moderni kuvio ja sinisen sävykin miellytti. Ostin siis "sokkona" mallia näkemättä tapetit Iso-Britanniasta ja maanantain ne jo laitettiin seinälle. Hintaa tuli hieman yli 50 euroa rulla. En edes kysynyt paljonko hinta olisi ollut Suomessa maahantuojalla.

Tapetista tulee koko alakertaan tehosteväriksi tuo "Duck Egg". Mitähän tuo sävy mahtaa olla suomennettuna? Vielä en ole itse keksinyt. Värissä yhdistyy "savuisesti" vihreää, sinistä ja hieman harmaata.




Eteisen valmistuminen on edennyt muutenkin harppauksin ja vain pikkusilausta tarvitaan. Keskikerroksesta ylijääneet peiliovet asennettiin tänne eteiseen. Koska ovet olivat matalammat kuin huonekorkeus, teimme kertopuupalkeista madalluksen. Madallus peitettiin Ikean rosterijäljitelmä sokkelilevyillä, jotka sopivat sävyltään mainiosti tapetin hopeaan. Olivat mainiot tähän tarkoitukseen. Nyt tuli siis tuo Ikean rosterijäljitelmä sokkelilevykin testattua. Ihan ok näköistä tavaraa, mutta ei kyllä vedä vertoja keittiöni sokkeleille: Ikean päällinen on paperimaista ja Antsun Tupakeittiöiltä tilaamissa sokkeleissa päällinen on metallimaista.

Seuraavaksi eteisessä tarvitsee "tuunata ja muokkailla" säilytyskalusteet peiliovien taakse. Haasteena on takaseinän "tekniset härpäkkeet", joihin pääsyä ei kuitenkaan saa peittää. Pientä ongelmanratkaisukykyä asia vaatiin, mutta eiköhän hyvällä suunnittelulla saa toimivan ratkaisun aikaiseksi.






perjantai 17. kesäkuuta 2011

Peiliovet keskikerrokseen

Peiliovet asennettin viikonloppuna, mutta ehdin vasta eilen ottaa kuvia ovista. Peiliovet tulivat "Sisusta Lasilla"- verkkokaupasta. Peiliovet asennettiin lattiaan ja kattoon eli tuossa kohdassa ei ole erillistä kaapinrunkoa, jossa ovet olisivat kiinni. Koska aukko oli yli 270cm korkea, ovet olivat kohtuullisen painavat. Asennuksessa oli hyvä olla mukana 3 ihmistä, varmuuden vuoksi.

Mielestäni peiliovet ovat vaikuttavan näköiset, varsinkin kun ne ovat huoneenkorkuiset. Samalla ne tuovat eteiseen hieman enemmän arvokkuutta kuin peruskaappi. Onnistunut valinta mielestäni.

Peiliovien taakse on tarkoitus laittaa ainakin vaatetanko vieraiden ulkovaatteita varten sekä sijoittaa keskuspölynimurin letku. Paikka on luonteva, sillä keskuspölynimurin pistoke sijaitsee ovien takana olevan "kolosen" takaseinässä.



perjantai 10. kesäkuuta 2011

Valkoinen laattalattia saumattu

Alakerran aulan ja eteisen laattalattia on nyt saumattu. Valkoinen laatta valkoisella saumalla näyttää mielestäni ihanalta.

Neliönmalliset laatat ostin Bauhausin valikoimista. Sauma-aineena jälleen Mapein tuote, jonka pitäisi olla paras mahdollinen valkoinen sauma-aine. Vielä kun muistaisi ja ehtisi suojaamaan saumat ennen käyttöä niin saumat pysyisi kirkkaampinä pitempään.


Lähikuvaa saumoista ja laatasta.





keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Alakerran aulan ja eteisen lattialaatat

Viimeiset lattianlaatoituksetkin ovat käynnissä. Alimmaisen kerroksen aulaan ja eteiseen tulee valkoista n.30x30 laattaa. Muualla alakerrassa on valkoista laminaattia, joten laatta jatkaa valkoista lattiaa, vaikkakin eri materiaalina. Aulanhan olisi voinut tehdä myös laminaatilla, mutta ajattelin laatan kestävän paremmin muun muassa märkiä kenkiä. Saumausta vielä kehiin ja valmista tulee! Saumaus tehdään Mapein valkoisella sauma-aineella.


torstai 26. toukokuuta 2011

Listoja, valaisimia ja jotakin muutakin

Taas on työt menneet eteenpäin. Eilen illalla asennettiin myös kivitaso, mutta siitä en vielä ehtinyt ottamaan kuvia. Teen siitä siis oman postauksen.

Nyt lattian asennus jatkuu ja listoja on tuotu kilometrikaupalla raksalle. Tänään pitäisi hakea vielä puuttuvat kattolistat.

Huomisen teemana on ison kattovalaisimen asennus kattoon. Siihen sitten tarvitaankin kolme miestä ja hieman myös onnea, jotta se siellä katossa ylhäällä pysyy. Lisäksi jostakin pitäisi metsästää ne 70 polttimoa. Verkkokaupassa näytti olevan tarjolla hyvä led-vaihtoehto.

Talolla pitäisi myös siivota (taas), kunhan vain ehtisi. Listojen sahaamisesta tullutta putua on PALJON joka paikassa.


Esimakua listoituksesta: kaikki listat ovat mahdollisimman simppeleitä. Peitelistat ja lattialistat ovat "listavalkoisia". Kattolistat puhtaanvalkoisia - sopii paremmin maalatun katon väriin. Olisin halunnet edetä kapeammilla peitelistoilla ja kattolistoilla, mutta kun taloa ei tehty alusta asti (vaan remontoitiin), niin väkisin ilmaantu paikkoja joissa tarvitaan leveämpiä listoja.


Tekninen tila, tai siis tuleva eteinen, ei ole enää romuvarasto. Lattiat odottelee laatoitusta. Sitten pääseekin asentamaan säilytyskalusteet, jotta tilan jokainen "kolo" tulee mahdollisimman hyvin hyötykäyttöön. Lisäksi tilaan tulee myös käsienpesuallas.



Remontin yhteydessä teknisen tilan katto vaihdettiin paneelikatoksi. Samalla upotettiin kolme halogeenispottia kattoon.


Eilen myös keskikerroksen vessan spotit löysivät paikkansa. Vessaan tulee nyt kolmea erilaista "valaisin"-vaihtoehtoa: spotit x 4, mahdollinen kattovalaisin ja peilikaappien valaistus.


Postauksen loppuhuipennus vai pitäisikö sanoa loppuHUIMAUS! Rakennustelineiden ylin porras on reilun 4 metrin korkeudella. Mua ei tuonne saisi ihan suosiolla. Taitaa kuitenkin yläikkunoiden pesu jäädä mun huoleksi eli eiköhän tuonne pidä kavuta sangon kanssa. Ahdistaa jo valmiiksi, kun en tunnista itsessäni sisäistä apinaa.





Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...